Eva's Secrets

Eva's Secrets
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pukeutuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pukeutuminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Tyylimuisteloa.

Olen tämän viikon ollut sängyn pohjalla tekemässä kuolemaa kuumeen johdosta, toisin sanoen en ole saanut aikaiseksi oikeastaan yhtään mitään. Kuitenkin nyt on olo hieman kohentunut ja sen kunniaksi ajattelin tylsyyksissäni tehdä postauksen koskien kaikenlaisia vanhoja kuvia ja tyylejä, joita olen läpi käynyt. Nauraa saa vapaasti, itsekään en nimittäin kovin vakavissani pystynyt kaikkia näitä kuvia katsomaan :D





Yhdeksännellä luokalla näytin siis tältä. Tyyli heitteli melkoisen paljon juuri löytämäni hevi/goottihenkisyyden ja massateinityylin välillä. Osittain tämä johtui siitä, ettei ollut varaa mullistaa koko vaatevarastoa uusiksi, vaikka aloinkin olemaan huomattavasti kiinnostuneempi metallimusiikista ja mustanpuhuvista vaatteista. Ysillä myös värjäsin hiukset ensimmäistä kertaa mustiksi, jonka jälkeen tuli parin kolmen kuukauden kokeilu punapäänä.

















Lukion ykkösellä aluksi tyylini meinasi lähteä sellaiseksi "perus lukiolaishikarimaiseksi", mutta jossain kohtaa tajusin ettei se ollutkaan minun juttuni. Hankin enemmän goottiuskottavia vaatteita aina kun varaa oli ja jossain kohtaa kuiturastat astuivat mukaan. En kuitenkaan kokenut niitä kovin mukaviksi joten muutaman kuukauden jälkeen luovuin rastoista. Kevään 2009 puolella innostuin ajatuksesta, että voisin keventää tyyliäni ja olla huomattavasti ruskettuneempi, mitä oikeasti olin. Tuokaan kokeilu ei tosin kauaa kestänyt, ja kesän lähestyessä tyylini ainoastaan keveni hieman ja muutti muotoaan goottihenkisestä enemmän rock-henkiseksi.









2009 kesällä otin huulilävistyksen ja jostain kumman syystä tyylini muuttui joksikin skeittari/rokkari/scene-sekoitukseksi. Sitä onneksi kesti vain vuoden 2010 alkuun, jonka jälkeen tyylini alkoi enemmän muistuttaa nykyistä: eli mukaan tulivat pvc, nahka, panosvyöt yms.

Kuvat siis vuosilta 2007-2009.







lauantai 1. lokakuuta 2011

Your perfect world has been upset.

..And this is the best it's gonna get.

Joku muukin on kirjoitellut tästä kyseisestä aiheesta, nimittäin nykyään blogien valtavasta tulvasta ja kilpailusta kuvista, vaatteista, aihepiireistä jne. Itse aloitin kirjoittamaan blogia yksinkertaisesti siitä syystä, että täällä voisin jakaa kuvia, ajatuksia yms. jotka jollain tavalla liittyvät minuun tai ovat minulle merkittäviä. Kuitenkin nuo motiivit tuntuvat muuttuneen tyhjiksi täällä kaiken blogihekuman keskellä, kun täytyisi yrittää olla jotenkin ajan hermolla kaikesta ja täytyisi jaksaa katsella kaikenmaailman wannabe-gootteja ja muotibloggaajia. En sano olevani gootti, en muodin mukana, tai ylipäätään en näe tarpeelliseksi luokitella itseäni, en edes sano olevani mikään kaunein ihminen tässä maailmassa siitä huolimatta, vaikka täällä julkaisenkin paljon materiaalia omasta pärstästäni. Se on vain sitä kaikkea mitä minä olen. Valitettavasti en näe minulla olevan juuri nyt mitään tarjottavaa tälle blogille, tässä samalla minuutta etsiessäni ja hakiessa sitä oikeaa suuntaa tässä maailmassa. Tästä seuraten ja oman mielenterveyteni tasapainon ylläpitämiseksi lienee parempi pitää pientä taukoa tässä blogin kirjoittamisessa, kunnes visioni ovat jälleen selkiintyneet.

Te armaat lukijat voitte toki hieman vaikuttaa tämän taukoni pituuteen sillä, että jos teillä sattuu olemaan jotain toiveita siitä, mitä haluaisitte täältä lukea, niin ideat ja toiveet ovat tottakai tervetulleita! :)

Translate:
I've been so tired for this competition between other people blogs and trying to stay in fashion or being true gothic, so to keep my own mental health good I think it's better to keep low profile for awhile in my blog, until that time I got more some visions to here and especially while I'm searching myself and that real me in this life. I know I'm not the prettiest woman in this world even I release lot of pics about myself or I'm not trying to be gothic or in fashion, I just am who I am and that's it.

But you readers can influence to my break in this blog with giving some ideas and wishes about what should I write here :)

Loppuun vielä muutama kuva/ few pics in the end