En tahdo sanoa hyvästi, sillä olet hyvästejä arvokkaampi.

Viikonloppu oli taas melkoisen tapahtumarikas. Perjantaina tuli oltua parin luokkakaverin läksiäisbileissä ja lauantaina lähdettiin tyttöjen kanssa Kankaanpäähän viettämään vielä Carolynin viimeistä iltaa. Sunnuntai-iltapäivällä sitten hyvästeltiin Carolynia ja Gertiä asuntolan pihassa hieman haikein tunnelmin. Jännä miten ei tarvitse kuin parin ihmisen lähteä pois, niin tuntuu että niin paljon puuttuu. Kotona en pahemmin viikonloppuna aikaani ehtinyt viettämään, mitä nyt lauantaina parin tunnin unet kävin nukkumassa ja eilen tulin joskus ennen yhtätoista illalla kotiin. Loppuaika eilen kului lähinnä ihmisten kanssa höpistessä ja oli mukavaa miten ilta-aurinko paistoi, seura oli hyvää ja tunnelma rento. Mielessäni on myllertänyt kaikki ikävät asiat niin pitkään, että oli taas mukava että vaihteeksi oli hyvä olla ihanien ihmisten kanssa jutellessa.
Lisäksi sain selvitettyä mieltä painavia asioita erään tärkeän ihmisen kanssa ja olen niin iloinen kun en menetä taas jotakuta elämästäni vain joidenkin sinänsä merkityksettömien asioiden takia. Tiedän kyllä että ihmiset varmasti puhuvat, mutta eipä siltä voi koskaan välttyä. Tärkeämpää on se, että tiedän miten asiat ovat.

Se mitä tiellä tapahtuu, se tielle jää.

Tässä on nyt mennyt jonkin aikaa etten ole pahemmin saanut aikaiseksi kirjoitettua tänne. Jotenkin mielessä on pyörinyt niin moni muu asia ja silti ei yhtään mitään. Varsinkin parin-kolmen viikon takaiset ikävät uutiset ihmissuhderintamalla pyörivät mielessä edelleen. Niin paljon kaikkea selvitettävää ja niin suuresti pelkoja kohdata asiat. Voisin melkeinpä väittää, että asioiden kohtaamisessa vaikeinta on se, jos seuraukset eivät olekaan odotusten mukaiset. Olen joskus tainnutkin tänne siitä kirjoittaa, miten olen todella suurpiirteinen monessa asiassa mutta muutamissa asioissa perfektionisti. Ja asioiden kontrollointi kuuluu näihin perfektionistisiin piirteisiin.


Olisin varmasti melkoisessa ahdistuksen alhossa tällä hetkellä, ellei olisi kevät ja näitä aurinkoisia päiviä sekä aina jotain pientä suunniteltuna tulevaisuudelle. Ja pienellä todellakin tarkoitan pieniä asioita, kuten suunnitelmia seuraavalle viikonlopulle tai seuraavalle päivälle. Jotain sellaista jonka takia jaksaa seuraavana aamuna nousta ylös. Koska suoraan sanottuna puolen vuoden päässä olevat suunnitelmat tuntuvat edelleen niin kaukaisilta, kuin ne olisivat jonkun muun suunnitelmia, eivätkä minun.

Viime viikonloppuna tuli oltua pitkästä aikaa taas baareilemassa, kun lähdettiin tyttöjen kanssa Kankaanpäähän.  Pitkästä aikaa tuli tanssittua monta tuntia putkeen ja erikoisinta ehkä oli että olin täysin selvin päin. Takaisin päin päästiin lähtemään vasta viiden aikoihin aamulla ja takaisin Kauhajoelle päästyämme olin vieläkin niin ylienerginen että jaksan sitä yhä ihmetellä. Siinä sitten puhuin puoli kuudesta yhdeksään asti paskaa vielä hereillä olevien ihmisten kanssa kunnes me loputkin sammuimme vihdoin ja viimein. Oli kyllä hurjan mukavaa vaihteeksi, kiitos ihanien ihmisten! Ja mikä parasta, tuli taas todistettua että hauskaa voi pitää selvinkin päin. :)


Lisää lukijoitakin on näyttänyt tulevan, kiitos teille! Vielä viisi lukijaa kun saadaan kasaan, voin laittaa sitä lupaamaani arvontaa pystyyn, eli hopi hopi kaikki lukemaan tänne näitä löpinöitäni ;>

Entä jos sanonkin ei?

Voisin sanoa että nyt ärsyttää. Ja ihan kiitettävästi.

Nimittäin sellainen seikka on nyt saanut ärsyyntymisanturini huippuunsa kuin kieltäytyminen.

Tarkemmin ottaen kyseessä on ihan yksinkertaisesti se, miten ihmiset reagoivat siihen kun kerrankin sanotaan "ei".

Olen monesti ollut tilanteessa, jossa joku tulee kysymään tyyliin "sopiiko että lainaan tätä" tai "käykö että teet niin tai näin blaa blaa". Kun kerran kyseessä on kysymys, eikö ole oikeutettua vastata kyllä tai EI. Nimittäin monesti olen saanut noissa tilanteissa hyvin negatiivista vastakaikua jos olenkin vastannut että "ei käy". Vastareaktio on silloin ollut tyyliin "haista vittu sitten". Hei herätys nyt ihan oikeasti..eikö meillä ihmisillä ole vapaus vastata tuollaisiin kysymyksiin niin kuin itse haluamme? Erityisesti jos kielteinen vastaus on täysin asiallisesti ilmaistu, ei minusta ole mitään järkeä alkaa haukkumaan ja haistattelemaan jne. Jotenkin hämmästyttävää miten ihmisten keskuudessa siitä on tullut joku automaatio-oletus, että jos kysytään jotain niin vastaus on ehdottomasti myönteinen. Kuitenkin kun meillä on vapaa tahto ja oikeus elää haluamallamme tavalla. 

Jotain tolkkua nyt tähän touhuun, kiitos nam hei.