Eva's Secrets

Eva's Secrets
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kesä tuli, kesä meni

Mikäs tässä, kesäpostausta marraskuussa kirjoitellessa, heheh.

Juu tosiaan, ei kauheasti ole tullut oltua aktiivinen täällä blogin puolella. Välillä on aikoja kun menen aivan kuin jossain sumussa ja hyvä kun kykenen nousemaan sängystä ylös, syömään ja pistämään pääni välillä tuonne ulkomaailmaan. Sitten taas kun on energisempiä vaiheita, aika humahtaakin melkoista vauhtia eteenpäin. Ei siinä, itse en ota mitään paineita tästä blogin kirjoittelusta, koska tämänhän tuleekin olla sellaista mukavaa ajanvietettä eikä mitään pakkopullaa. Kirjoittelen silloin kun inspiraatio kirjoittamiselle löytyy.

Tosiaan pitkän tauon jälkeen ajattelin aloittaa kertomalla tästä kesästä. Viime kesä tuntui alkaneen jotenkin hirvittävän salakavalasti. Lieneekö vika omassa virkeystilassa vai missä, mutta yhtäkkiä sitä vain havahtui siihen, että luonto on puhjennut kukkaan, aurinko paistaa ja on lämmin. Oikeastaan yhtä yllättäen kesä sitten loppuikin -vieläkin harmittaa kun kesän päättyminen tapahtui kuin seinään ja ykskaks alkoivat kylmät ilmat, sen sijaan että syksyn viileyteen olisi siirrytty asteittain.


  Toukokuu

Keväällä vietettiin tuparit isän hautajaisten jälkeen ja laitettiin kotia kuntoon hankkimalla uusi sohva sekä makuuhuoneeseen vaatekaappi. Vähän fiilisteltiin rapujuhliakin siinä Euroviisuja katsellessa pakasterapuja syöden. Juhlittiin myös tulevan anoppini kuuskymppisiä ja leipasinpa hänelle kakunkin.


         

                                                                             




Kesäkuu

Kesäkuun kohokohta oli ehdottomasti juhannus, jolloin teimme avokin kanssa ensimmäisen yhteisen ns. oikean lomamatkan ja menimme laivalla Turusta Tukholmaan. Ja koska eihän mikään mene kuin Strömsössä minun elämässäni, tulin tietenkin reissussa kipeäksi ja laivalla yön aikana minulle nousi älyttömän kova kuume! Siinä sitten se yö vietettiin kuumeessa vuoronperään hytisten ja hikoillen. Jostain kummasta sain seuraavana päivänä kuitenkin voimia ja raahauduin lounasbuffettiin jonka olimme jo etukäteen maksaneet. Ruuan myötä olo koheni entisestään ja iltapäivällä pystyin jo menemään laivan kannellekin hetkeksi aurinkotuolille lekottelemaan! Kaikenkaikkiaan reissu oli kiva, syötiin ja juotiin hyvin ja ennen kaikkea nautittiin toistemme seurasta ja hienoista maisemista. Ehdottomasti aion toistekin mennä Viking Gracelle.







Heinäkuu

Heinäkuussa mieleenpainuvimpia juttuja oli kauan haaveilemani tassutatuoinnin ottaminen nilkkaan, Pori Jazzit, lukuisat uimareissut Yyteriin, grillailureissut Kallossa, ensimmäisen yhteisen vuosipäivän viettäminen rakkaan kanssa ja koiravahtina olo kotopuolessa viikon verran kun äiti ja siskoni olivat reissussa.










Elokuu

Ei voi ainakaan sanoa, että kesä olisi muuttunut loppua kohti tylsäksi. Elokuussa repäistiin avokin kanssa ja lähdettiin Särkänniemeen päiväksi. Minulle se oli ensimmäinen kerta huvipuistossa seitsemään vuoteen! Oli kyllä huisin hauskaa käydä kaikenmaailman kieputtimissa pitkästä aikaa ja uskallettiin jopa uutuslaitteessa, X:ssäkin käydä! 

Yhtenä viikonloppuna lähdinkin sitten siskoni kanssa Turkuun viettämään viikonloppua meidän ystävämme luokse. Käytiin kokeilemassa Room escapea ja tämä olikin minulle ensimmäinen kerta. Emme kuitenkaan päässeet valitettavasti rajatun ajan puitteissa ulos huoneesta. Oli silti jännittävää käyttää pitkästä aikaa oikein kunnolla aivonystyröitään ongelmanratkaisutehtävissä. Siitä sitten jatkettiin Kupittaanpuistoon, jossa oli menossa Aurafest. Tarkoitus oli vain piipahtaa alueen ulkopuolella, kunnes ystävieni kovan painostuksen uhrina tein jotain, mitä en olisi ikinä kuvitellut tekeväni: hyppäsin benji-hypyn! Jep, minä, kunnon korkeanpaikankammoinen! Homma lähti siitä kun huomasin sen benjihyppy-nosturin ja totesin ääneen, että eikai tuo ole se mitä luulen. Ystäväni siitä innostui ja tarttui minua hihasta ja lähti määrätietoisin askelin viemään minua paikanpäälle. Siinä hän sitten tiedusteli paljonko hyppy kustantaa ja aloin hieman innostua jo asiasta. Pikku ongelmakin ilmeni: maksaa pystyi ainoastaan käteisenä, eikä minulla ollut käteistä mukana. Ystäväni ei kuitenkaan tästä lannistunut vaan lupautui lainaamaan rahat hyppyyn toisen ystävämme kanssa. Ja niin sitä yks kaks oltiinkin nosturissa menossa kohti 65:n metrin korkeutta samalla kun Tungevaag & Raaban soitti lavalla! 
Luulisi, että ei 65 metriä ole niin mahdoton etäisyys, mutta uskokaa pois, ylöspäin mentäessä ja ennenkaikkea ylhäältä alas katsottaessa se on helkutinmoinen matka! 
Sain hetken keräillä itseäni ennenkuin uskaltauduin nojaamaan ilmaan ja vielä silläkin hetkellä kun sen tein, en uskonut oikeasti tekeväni sitä! Ja voi sitä huudon määrää! 
Kun putoaminen loppui ja olin köyden päässä pomput pomppinut, laskettiin minut alas ja hetken jalat tärisivät siihen malliin, etten meinannu saada kenkiä jalkaani puettua. Sitten kun syke oli vähän laskenut ja tajusin todella hypänneeni, oli aika voittajafiilis!

Loppukuusta lähdettiin käymään vielä Torniossa jossa miehekkeen sisko perheineen asuu. Siellä viivyimme viikon verran ja pääsinpä toista kertaa kummin rooliinkin, miehekkeen siskon pojalle. :) 











tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kesäkuulumisia!

Hiphei. Piiitkästä aikaa kirjoittelen jotain tännekin! Toisessa blogissa olen vähän kirjoitellut kuulumisiani, mutta melko laiskanpuoleista se postaaminen sinnekin on ollut.

Viimeksi kirjoitin tänne maaliskuussa ja sen jälkeen on kesä kurkistellut nurkan takaa ja nyt saadaankin vihdoin ja viimein nauttia näistä kunnon kesähelteistä, jes! Kaikenmoista on ehtinyt tapahtua tässä välissä, ei ehkä mitään elämää mullistavaa, mutta jotain kuitenkin. :)

Viime kesänä en jaksanut tehdä oikeastaan mitään, mutta tänä kesänä on jostain se paardi-Eevakin löytynyt jälleen. :D Lisäksi tämän kesän lomailuaktiviteetiksi aloitin kasvimaan ylläpidon, eli ihan pian saa nähdä, tuleeko sieltä mitään satoa: ainakin ruohosipuli kukoistaa ja herneen versot sekä ruiskaunokit ovat kasvaneet koko kesän. :D

Tosiaan, tämä kesä on ollut säiden puolesta kuin naisen mieli: välillä pakahdutaan kuumuuteen ja helteisiin ja välillä on kylmä kuin Siperiassa. Taisi sitä jonkun kerran toukokuussa sataa räntääkin! Suurimmaksi osaksi on kuitenkin menojalka vipattanut, eikä säiden vaihtelu ole tätä seikkaa hidastellut, kuten ei kuulukaan ;)

Rokkikesän aloitti jo pääsiäissunnuntaina Impaled Nazarenen keikka, jonne mentiin siskoni ja miehekkeen kanssa. Edellisestä keikkakerrasta olikin piiitkä aika!



Toukokuun ensimmäisistä hellepäivistä alkaen takapihan terassi on ollut kovassa käytössä.



Toukokuun lopussa juhlittiin ystäväni Helmin valmistujaisia Porissa. Ankat liikkeellä!



Valmistujaisjuhlat pidettiin Yyterissä ja juhlat jatkuivat pitkälle aamuun. Tuolloin pääsinkin todistamaan elämäni ensimmäistä kertaa auringonnousua merenrannalla. Kuvat otettu aamulla kello neljä, eikä väsytä!





Sitten juhlintavuorossa olikin miehekkeen veljen häät.



 Välivuoden jälkeen palattiin tuttuihin maisemiin juhannusta viettämään, eli vuorossa oli NUMMIROCK!


  W.A.S.P. oli ainoa, jonka keikalle raahauduin kameran kanssa, joten keikoiltakaan ei oikein kuvia ole.

 Niitä harvoja kertoja juhannuksena, kun aurinko paistoi.

Omasta naamasta ei hirveästi kuvia juhannukselta ole, kun sen vähän mitä kuvia tuli räpsittyä, olinkin sitten itse kameran takana :D



maanantai 25. kesäkuuta 2012

Time cats, whiskey in the jar and rock on.

Juhannuksen vietin yllätys yllätys Nummijärvellä. Huhdottiin kuin viimeistä päivää Bob Malmströmin, Rytmihäiriön ja Kätilöiden keikoilla. Muut bändit sitten jäivätkin vähemmälle huomiolle ja tuli kierreltyä leiristä leiriin ja tutustuttua mahtaviin ihmisiin, joista suurimman osan nimeä en edes muista, koska hyvä nimimuisti. Draamalta ei taaskaan vältytty. Eikä huonossa hapessa olevilta ihmisiltä. Mutta yhteenvetona jälleen kerran reissu oli varsin mukava.

Sveitsiläistä "mineraalivettä", zig zag zug-juomapeli, leiritarinat megafonilla, kärähtäneet hartiat, lentäviä rottia, yksi palasteltu fender ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, loput juhannuksesta olkoon kuvina. Näistä oli minun jussi tehty.




                                                                     Tyhmät kissat läjässä ja vielä ehjä fenderi.


                                                                                      Löytölasit ja löytöleiri.







                                                     Sanoin NO enkä liikkunut mihinkään koska piti välillä ottaa vähän lepoa.




                                                                     


                                                                             Siskokset ja taustalla Bob Malmström.


                Mitä tässä tapahtuu?


                                                         Piiputeltiin sivistyneesti like a sir

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Bisnes on bisnestä ja bisneksistä ei puhuta.



Joku on varmaan saattanut huomatakin, että täällä blogissa on ollut nyt jokusen viikon vähän hiljaista. Tämä siitä johtuen, että minulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa kirjoitella tänne. Ja mitäkö sitten olen tehnyt?
Siinä onkin hyvä kysymys. Koska hetken mietittyäni tajuan, että loman alku on mennyt vain siihen, että olen käynyt töissä, istunut koneella, lenkkeillyt koiran kanssa ja yrittänyt saada aikaiseksi näyttötehtävääni. Ehkä se kaikki kiire ei olekaan ollut konkreettista, vaan pään sisällä tapahtuvaa aivotyöskentelyä. Mielessä on pyörinyt miljoonia asioita ja ajatuksia, mm. nyt hetken aikaa kestäneestä parisuhteesta, kavereista, asunnon hankinnasta, koulunkäynnistä ja töistä. Minulla on ollut niin paljon asioita selvitettävänä itseni kanssa, arkisia elämään liittyviä toki, mutta silti aikaa vieviä, joten en ole vain saanut aikaseksi tehtyä mitään tämän blogin eteen. Eikä töiden takia ole paljoa jaksanut käydä kuvaamassakaan, joten ei huvita edes sen takia tehdä postauksia, kun niistä tulisi niin visuaalisesti köyhiä.

Yritän skarpata heinäkuussa, kun alkaa kunnolla loma ja ehkä keksin jotain spesiaalimpaa settiä tänne..who knows? Muistuttelen teitä myös siitä arvonnasta edelleen, jonka laitan pystyyn heti kun täällä on se kolmekymmentä lukijaa, joten hopi hopi tänne kaikki vain lukemaan :)

Tällä hetkellä tiedossa on vielä se pari viikkoa töitä ja juhannuksena Nummirockiin jälleen kerran, muuten kaikki onkin vielä aika avoinna loppukesän suhteen. Ketään lukijoita tulossa Nummeen? Ehkä törmäillään siellä sitten ;)