
Olisin varmasti melkoisessa ahdistuksen alhossa tällä hetkellä, ellei olisi kevät ja näitä aurinkoisia päiviä sekä aina jotain pientä suunniteltuna tulevaisuudelle. Ja pienellä todellakin tarkoitan pieniä asioita, kuten suunnitelmia seuraavalle viikonlopulle tai seuraavalle päivälle. Jotain sellaista jonka takia jaksaa seuraavana aamuna nousta ylös. Koska suoraan sanottuna puolen vuoden päässä olevat suunnitelmat tuntuvat edelleen niin kaukaisilta, kuin ne olisivat jonkun muun suunnitelmia, eivätkä minun.
Viime viikonloppuna tuli oltua pitkästä aikaa taas baareilemassa, kun lähdettiin tyttöjen kanssa Kankaanpäähän. Pitkästä aikaa tuli tanssittua monta tuntia putkeen ja erikoisinta ehkä oli että olin täysin selvin päin. Takaisin päin päästiin lähtemään vasta viiden aikoihin aamulla ja takaisin Kauhajoelle päästyämme olin vieläkin niin ylienerginen että jaksan sitä yhä ihmetellä. Siinä sitten puhuin puoli kuudesta yhdeksään asti paskaa vielä hereillä olevien ihmisten kanssa kunnes me loputkin sammuimme vihdoin ja viimein. Oli kyllä hurjan mukavaa vaihteeksi, kiitos ihanien ihmisten! Ja mikä parasta, tuli taas todistettua että hauskaa voi pitää selvinkin päin. :)

Lisää lukijoitakin on näyttänyt tulevan, kiitos teille! Vielä viisi lukijaa kun saadaan kasaan, voin laittaa sitä lupaamaani arvontaa pystyyn, eli hopi hopi kaikki lukemaan tänne näitä löpinöitäni ;>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti