Where is the snow?

Talvikammoisena ihmisenä pitäisi kai iloita kun pakkasta ei olekaan sitä 30 astetta, eikä tarvitse rämpiä tuolla polven syvyisessä hangessa. Koska olen nainen, en tietenkään ole tyytyväinen vaikkei näin olekaan.
Kelloja on siirretty, jonka seurauksena aamulla pitäisi jaksaa herätä paremmin, mutta auta armias kun pimeys tuleekin jo kolmen jälkeen päivällä: kun pääset koulusta kotiin, on olo yhtä naatti kuin aina ennenkin.
   Eikä unohdeta tuota ihanaa syyssäätä. Se, joka sanoo että syksy on ihanaa aikaa, on tainnut napata väärät lääkkeet nassuun. Okei, onhan se kaunista vielä lokakuun puoliväliin saakka, mutta kun viimeisetkin kellastuneet lehdet puista ovat tippuneet, on luonto kuin sodan jäljiltä. Kaikkialla on ruskeaa, synkkää, masentavaa likaa ja liejua ja puut ovat kuin vuosiksi kuihtumaan jääneet luurangot.
   Kaiken huippu arkisista seikoista on autoilu tähän aikaan vuodesta. Ei paljoa auta autonpesuaineet, vahat tai mitkään muutkaan vippaskonstit, kun viimeistään parin ajokerran jälkeen auton pintaa peittää samainen loska ja kura mitä tuli hinkattua pois tuntitolkulla hetki sitten. Kyllä tässä alkaa normaalisti talvea kammoksuvakin toivomaan niitä ensilumia, jotka itseasiassa ovatkin vielä kauniita verrattuna siihen tunteeseen, kun huhtikuun alussa pukkaa vielä viimeisiä lumisateita ja itse toivoo hartaasti, että eikö tämä talvi voisi jo loppua.
  Kylmä ainakin on jo nyt, vaikka mittari onkin vielä plussan puolella, mutta nuo syystuulet ja -sateet kyllä tekevät tehtävänsä. Hyrr.

               Viikonloppuna tuli uutta tukkaakin, kun uskaltauduin vihdoin ja viimein kokeilemaan sitä aina ennen tylsänä pitämääni ruskeaa väriä :)